Hälytysryhmä

Hälytysryhmä on vapaaehtoisuuteen perustuva pelastusetsintäryhmä, joka toimii osana Vapaaehtoista Pelastuspalvelua, jonka viranomaiset hälyttävät avukseen erilaisiin pelastustehtäviin, kuten kadonneen henkilön etsintään. 

Hälytysryhmään kuuluu toistakymmentä henkilöä; hälytyksissä käyviä koiraohjaajia ja karttureita, sekä harjoittelijoita. Hälytyskriteerit täyttäviä koirakoita ohjaajineen on kymmenkunta ja karttureita lähes saman verran, harjoittelijoita muutama. Espoon pelastuskoiraosaston hälytysryhmän on osa Vapaaehtoista Pelastuspalvelua,  jonka viranomainen kutsuu avukseen etsintä- ja pelastustehtäviin. Vapaaehtoinen Pelastuspalvelu puolestaan hälyttää tehtävään toimintaansa kuuluvat ryhmät. Vapaaehtoista pelastustoimintaa koordinoi Suomen Punainen Risti.

Hälytysryhmään kuuluvan tulee käydä erilaisia kursseja, kuten ensiapu-, suunnistus-, etsintä- ja viestikurssit, sekä ylläpitää taitojaan. Pelastuskoiran osaamisen on oltava monipuolista ja koiran toiminnan luotettavaa. Koiria koulutetaan erilaisiin tehtäviin vaihtelevissa olosuhteissa esim. maastoetsintää niin pimeässä, lumihangessa kuin vesisateessakin. Raunio-, jälki-, haku-, rakennus-, taajama- ja esine- etsintäharjoitukset sekä tottelevaisuus ovat kaikki tärkeä osa pelastuskoiran koulutusta. Yhtälailla tärkeitä asioita ovat myös koiran sosiaalisuus ja ohjaajan yhteistyötaidot ryhmässä. 

ESPYn Hälytyskoirat galleriassa

Hälyryhmän harjoitukset

Hälytreenit kerran kuussa

Hälytreeneihin osallistuvat hälytyskoirat ohjaajineen sekä hälytreenikelpoiset koirat (loppukokeen päivä- tai pimeäosuuden suorittaneet koirat, joiden ohjaajat toimivat kartturina oikeissa hälytyksissä). Karttureina hälytreeneissä toimivat ne hälyryhmän jäsenet, joiden koirat eivät vielä ole tarvittavia kokeita suorittaneita.

Puolikkaat 1-2 krt kuussa

Koiranohjaajat koirineen osallistuvat puolikkaisiin, pienempiin harjoituksiin, ja karttureiksi hälyryhmään tulleet osallistuvat joihinkin ennalta määriteltyihin harjoituksiin, pääsääntöisesti ilman koiraa.

Pitkät talvikaudella

Kolmen hengen tiimeissä yksi toimii koiranohjaajana ja määrittelee haluamansa harjoituksen, toinen toimii maalimiehenä, ja suunnittelee harjoituksen koiraohjaajan toiveiden mukaan, ja kolmas toimii koirakon kartturina.

Hälytysryhmän suositus on osallistua keskimäärin kerran kuukaudessa  pitkien kartturointi- ja piilovuoroihin.

Hälytysryhmään hakeminen ja vaatimukset

Hälyryhmään haku kriteerit:

Hälyryhmään haetaan vapaamuotoisella hakemuksella, jotka käsitellään tammikuun ja elokuun kokouksissa. Hälyryhmään voi hakea joko koiranohjaajana koiransa kanssa tai kartturiksi ilman koiraa. Ennen hälyryhmään hakemista toiminnasta kiinnostuneen on oltava hälyryhmään yhteydessä ja tuotava tiedoksi kiinnostuksensa. Hakijan tulee ennen varsinaisen hakemuksensa jättämistä käydä tutustumassa hälyryhmän toimintaan (hälytreeneissä avustajana, kartturina, järkkärinä tai ”pitkissä” kartturina) vähintään viidesti kuluvan vuoden aikana. Näin voidaan samalla todentaa hakijalta vaadittava suunnistustaito, yhteistyötaidot ja aktiivisuus.  Esimerkiksi hakija voi tammikuussa ilmoittaa halukkuutensa tulla seuraamaan toimintaa ja seurattuaan toimintaa aktiivisesti, hakija voi jättää hakemuksensa elokuussa. Hälyryhmään voi hakea myös kartturiksi ilman koiraa. Karttureita otetaan mukaan toimintaan ryhmän tarpeiden mukaan.

Hälyryhmän toiminnassa vaaditaan vähintään 50% aktiivinen osallistuminen mukaan lukien hälytreenit, puolikkaat, kokoukset ja pitkät. Hälyryhmän toiminnasta on mahdollista jäädä määräajaksi tauolle. Kyseinen mahdollisuus on varattu toiminnassa aktiivisesti pidempään mukana olleille. Tauolla olevan henkilön tulee säännöllisesti ilmoittaa suunnitelmistaan tauon jatkamisen tai lopettamisen suhteen, ja tauolla on mahdollista olla enintään vuosi.  Tauolla olija voi halutessaan hoitaa hälyryhmätoimintaan kuuluvia pikkutehtäviä. Tulokasaikana tauolle jääminen ei ole mahdollista. Mikäli taukotarve on enemmän kuin vuosi tai taukotarve tulee tulokkaalle, on toiminnasta jättäydyttävä pois. Toimintaan voi aina hakea uudestaan elämäntilanteen muuttuessa hälytoiminnalle suotuisaksi.  

ESPY/PEKOn hälyryhmässä on käytössä ryhmänjohtajat ja pienet toimintaryhmät. Jokainen hälyryhmäläinen kuuluu johonkin pienempään toimintaryhmään. Tulokkaat sijoittuvat heti kiinnostuksestaan ilmoitettuaan johonkin pienryhmistä. Ryhmänjohtaja yhdessä muiden ryhmäläisten kanssa toimii tulokkaan tutorina.

(Pelastuskoiraliiton minimivaatimukset pelastuskoirille Pelastuskoiraliiton sivuilla)

 

Lisätietoja ESPY:n hälyryhmän kriteereistä ja vaatimuksista löytyy yhdistyksen keskustelufoorumilta. Lisätietoa saa ja kannattaa kysyä, halyryhmasihteeri (at) espypelastuskoirat.net

Hälytysryhmän jäsenyyskaavio

  Tutustumisvaihe Tulokasvaihe Hälytreenikelpoisuus Hälytyskelpoisuus
Koiranohjaaja tai kartturi (kartturi tulee hälyryhmän toimintaan ilman koiraa) Ilmoitetaan hälyryhmälle tammikuun/ elokuun kokoukseen halukkuudesta tulla tutustumaan hälyryhmän toimintaan.

Tutustutaan hälyryhmän toimintaan (esim. hälytreenit ja/tai "Pitkät" vähintään 5 kertaa kuluvan vuoden aikana
Hakemus hälyryhmään tammikuun tai elokuun kokoukseen, kun kriteerit täyttyvät.

Tulokasvaihe noin ½ - 1 vuotta

Ensiapukurssi EA1

Vapepan etsintäkurssi
(tai muu soveltuva Vapepa-kurssi)

Suunnistustaito

Anomuksen hyväksyminen

Oma aktiivisuus ja yhteistyötaidot
On heti hälytreenikelpoinen EA2

Suunnistus- ja viestintätaito

Mahd. Vapepan lisäkurssit

Osallistuminen useampaan hälytreeniin

Oma päätös + hälytysryhmän hyväksyntä
Koira
Ei mukana
Maastoetsinnän loppukokeen toinen osio hyväksytysti suoritettu Maastoetsinnän loppukokeen toinen osio hyväksytysti suoritettu

Ohjaaja toimii hälytyksissä kartturina
Maastoetsinnän hakuloppukoe (päivä + pimeäosuus)

Osallistuminen useampaan hälytreeniin

Ohjaajan päätös + hälytysryhmän hyväksyntä

Osallistunut pitkiin ja hälyryhmä suosittelee hyväksytysti suoritettua VIRTA tarkastusta

 

Hälytysryhmän jäsenyyden säilyttäminen

Ohjaaja

Aktiivinen osallistuminen hälytysryhmän toimintaan (treenit, kokoukset ym.) min. 50%

Taitojen ylläpitäminen (ensiapu, suunnistus ym.)

Koira

Taitojen ylläpitäminen ja näyttö (hälytreenit)

Aktiivinen harjoittelu + osallistuminen

Maastoetsinnän loppu/taidontarkistuskoe (haku/jälki) väh. 1x/ v